Tekstit

Katsaus vuoteen 2021

Kuva
 Vuosi 2021 paketissa Nopeastipa meni vuosi 2021. Harmillisesti loppusyksyn kuukausikatsauksien tekeminen jäi muilta kiireiltä, mutta tässäpä yhteenveto kokonaisuudessaan vuodelta 2021. Syksyllä osakesalkkuun tuli muutoksia strategian päivittämisen vuoksi siten, että myin suurimmat "arvo-osinkomörnijät" salkusta pois, ja keskityin enemmän kasvuun. Tämä luonnollisesti myös näkyy loppusyksyn pienemmissä osinkotuloissa. Salkusta saivat lähteä mm. 3M, JNJ, OHI, AT&T, Coca-Cola. Tilalle tuli mm. Tecnotreeta, Harviaa. Nyt jatkossa on edelleen tarkoitus kasvattaa vuotuisia osinkotuloja, ja ne muodostavatkin salkulleni kivijalan - mutta painottaa mukaan myös kasvua (ja indeksiä). Ja tässä yhteenveto: Kaikkiaan sekä palkka-, että osinkotuloihin olen tyytyväinen. Palkkatulot nousivat vuoteen 2020 verrattuna 7 480 euroa, ja osinkotulot noin 1500 euroa. Ylitöitä sai jonkinverran tehdä, mutta kaikkiaan kuitenkin vähemmän kuin edellisenä vuonna. Lisäksi ansiotuloni tulevat olemaan tule

Kuukausikatsaus: Elokuu 2021

Kuva
  E lokuun tapahtumat    Ansiotulot: -4 638€ brutto / 2 850€ netto Pääomatulot: ~241€ brutto / 205€ netto Tulot yht:  -4 879€ brutto / 3 055€ netto -Ansiotulot tammi-elokuun ajalta ovat keskimäärin 5 592€/kk bruttona. Menot: -1 995€ (+ asuntolainanlyhennys, mitä lyhensin elokuussa 957€) Säästöön jäi siis noin 1 060€ ja säästöprosentti (asuntolainanlyhennys mukaan lukien) nettotuloista oli 35%   -Keskimäärin vuoden ensimmäisen 8kk aikana minulla on jäänyt kuukausittain säästöön 2 265€ kuukaudessa.  -Tämän kuukauden menot olivat jälleen kovin korkeat. Veromätkyjä sain maksaa 400€ (toinen erä lokakuussa) ja 200€ ylinopeussakkokin tuli maksettavaksi autolla kaahailusta. Kesälomareissuja tuli tehtyä niin etelään kuin lappiinkin, ja niihin kului yhteensä reilu 500€. Mutta senhän takia sitä töissä käydään, että rahaa voi johonkin käyttää. Kotimaan matkailu muutenkin huomattavasti edullisempaa, kuin ulkomaille lähteminen.  -Osinkoja olen saanut vuoden ensimmäisen 8kk aikana 2 121€ bruttona, mi

Kuukausikatsaus: Heinäkuu 2021

Kuva
  Heinäkuun tapahtumat    Ansiotulot: -4 307€ brutto / 2 841€ netto Pääomatulot: ~437€ brutto / 373€ netto Tulot yht:  -4 744€ brutto / 3 214€ netto   Menot: -834€ (asuntolainanlyhennys meni pyhien takia elokuulle) Säästöön jäi siis noin 2 380€ ja säästöprosentti nettotuloista oli 74% -Ansiotulot olivat heinäkuussa kohtuulliset, hieman alle keskiarvon. Pääomatulot olivat hyvät. -Osinkoja olen saanut vuoden ensimmäisen 7kk aikana 1 880€ bruttona, mikä tekee keskiarvoksi ~270€/kk.  -Ansiotulot tammi-heinäkuu ajalta ovat keskimäärin 5 730€/kk bruttona. -Keskimäärin vuoden ensimmäisen 7kk aikana minulla on jäänyt kuukausittain säästöön 2400€ kuukaudessa, vaikka huhtikuun ja toukokuun menot olivat valtavan suuret lähinnä omistusasunnon ostamisen ja muuttamisen vuoksi. Säästöprosenttini nettotuloista on ollut reilusti yli 50%.  - Osinkoja maksoivat: -Bank of Nova Scotia -SPG -Realty Income -WPC -Altria -Coca-Cola -ADP -LEG -SP500-indeksin tuotto-osuus Ostot/myynnit: -Kuukausisäästönä ostin o

100 000€ nettovarallisuus rikki! / Kuukausikatsaus: kesäkuu 2021

Kuva
Kesäkuun tapahtumat    Ansiotulot: -7 313€ brutto / 4 823€ netto Pääomatulot: ~190€ brutto / 157€ netto Tulot yht:  -7 503€ brutto / 4 980€ netto   Menot: -1085€ (+ asuntolainanlyhennys, jota huhtikuussa lyhensin 480 €) Säästöön jäi siis noin 3 900€ ja säästöprosentti nettotuloista oli 78%  -Tulojen osalta harvinaisen hyvä kuukausi. Lomarahoja maksettiin ~1300€, mikä osaltaan nosti ansiotuloja. Ylitöitä tuli kohtuullisesti maksuun, ja lisäksi kesäkuussa maksettiin kahdet 3vk jakson lisät.  -Olen tienannut tämän vuoden ensimmäisen 6kk aikana yhteensä 35 791€, eli keskiarvotulot ovat olleet ~5 970€/kk bruttona. Seuraavat 6kk ansiotulot eivät tule olemaan näin suuret - vuositulot tulevat todennäköisesti jäämään johonkin 58-59ke väliin. Toki sekin on ihan hyvin sairaanhoitajalle - ainakin, jos keskiarvopalkkoja on katsominen. Toki, onhan tässä otettava sekin huomioon, että teen ylitöitä kohtalaisen reilusti. Mutta, kuten olen ennenkin sanonut - yritän nyt mahdollisimman nuorena saada mahdo

Kuukausikatsaus: toukokuu

Kuva
  Toukokuun tapahtumat    Ansiotulot: -5 186€ brutto / 3 420€ netto Pääomatulot: ~293€ brutto / 249€ netto Tulot yht:  -5 479€ brutto / 3 669€ netto   Menot: -3 194€ (+ asuntolainanlyhennys, jota huhtikuussa lyhensin 478 €) Säästöön jäi siis noin 475€ ja säästöprosentti nettotuloista oli 13%  - Menot olivat tässäkin kuussa valtavat. Harrastus imaisi 2000€ siivun menoista kausi- ja jäsenmaksujen muodossa. Tuli päivitettyä myös golfmailoja ja muuta golfiin liittyvää tilpehööriä. Lisäksi tuli autoveroja sekä vakuutusmaksuja maksettua toukokuun aikana.  Tulot olivat oikein hyvät, ylitöitä tuli maksuun muutaman kymmentä tuntia.   Nyt ei tuleville kuukausille pitäisi olla suurempia menoja ainakaan vielä tiedossa, joten säästöaste palautunee ennalleen +50% tuntumaan. Onneksi nyt vuodenvaihteen jälkeen tulotaso ollut oikein hyvä, keskiarvoltaan 5700€/kk palkkatuloista + osinkotuloja +250€/kk bruttona, joten muuton & harrastusten melko korkeat menot saanut hyvin katettua.  Kesäkuussa tulee

Rahat osinko-osakkeisiin vai indeksiin?

Kuva
Miksi valitsin osinkosijoittamisen? Aiheesta onkin käyty runsaasti (kiivastakin) keskustelua esimerkiksi sharevillen puolella, ja pyrin tässä avaamaan omia syitäni sille, miksi olen valitsenut strategiakseni osinkosijoittamisen. Strategianani tosiaan on kerätä salkkuun vakaita osinkoyhtiöitä, jotka maksavat tasaista ja kasvavaa osinkoa. Ihanneyhtiö salkkuuni olisikin sellainen, jonka ei välttämättä tarvitsisi maksaa valtavan korkeaa lähtöosinkoa, mutta joka korottaisi vuosittain osinkoaan reilusti "hamaan tappiin asti". Näin vuosittainen osinkopotti kasvaisi eksponentiaalisesti, ja joskus tulevaisuudessa, kun uuden pääoman lisääminen salkkuun todennäköisesti pienenee, kasvaisivat osinkotulot edelleen vuosittain - etenkin nopeammin kuin inflaatio rokottaa rahan ostovoimaa.  Tästä esimerkkinä salkustanikin isohkolla painolla löytyvän Aflac -osakkeen, joka on nostanut osinkoaan vuosittain viimeiset 39-vuotta. V. 2020 --> 2021 osinkoa korotetiin 17,9%. Vaikka nykyisellä kurssi

Kuukausikatsaus: Huhtikuu 2021

  Huhtikuun tapahtumat    Ansiotulot: -4 230€ brutto / 2 790€ netto Pääomatulot: ~300€ brutto / 255€ netto Tulot yht:  -4 530€ brutto / 3045€ netto   Ansiotulot aikalailla keskitasoa vuositulojen ollessa ~55 000€/v (~4600€/kk). Osinkoja tuli myös kohtuullisesti.  Menot: -3 105€ (+ asuntolainanlyhennys, jota huhtikuussa lyhensin 480 €) Säästöön jäi siis noin -60€ ja säästöprosentti oli -2%  Menot olivat tässä kuussa tähtitieteelliset. Kuten aikaisemmin kertoinkin, muutin kuukausi sitten ostamaani rivarikolmioon, ja lähestulkoon kaikki huonekalut ja muu tilpehööri tulivat nyt ostolistalle.  Käytännössä tänne muuttaessa (vanhoja tavaroita mitä toin mukanani) minulla oli vain sänky, sohva, yöpöytä, televisio ja pieni lipasto, paljon tavaraa lähti suoraan kaatopaikalle. Rahaa muuttamiseen tämän kuukauden menoista meni about 1800€, ja vielä olisi joitakin tavaroita ostettavana. Lisäksi maksoin viimevuoden opintotukikuukausia Kelalle 500€ edestä. Opintotukikuukausia en